Uneton Seattlessa

Olen siunattu sekä ihanilla    naapureilla että läheisellä ”enchanted forestilla” , jonka mäkiset ja kiemurtelevat, vehreät polut saavat minut joka kerta haukkomaan henkeäni, eivätkä aina pelkästään ihastuksesta! Lähdimme paikallisen ystäväni kanssa jälleen tänään jokaviikkoiselle (toisinaan jopa useampaan kertaan viikossa tapahtuvalle) hikingille tuohon kauniiseen, vehreään ”sademetsään”. Juttelimme, kuten aina, alkumatkan niin vanhustenhoidosta, koulutuksesta kuin ihmissuhteista ja kokemuksista omissa elämissämme ja jossakin vaiheessa tuli puheeksi suomalaisuus sekä suomalaisille tyypillinen käytös. Totesin ystävälleni, että todennäköisesti me suomalaiset kulkisimme tämänkin reitin metsässä hiljaisuuden vallitessa ja yritin vakuuttaa ystäväni siitä ettei se olisi minullekaan vaikeaa. Ystäväni intoutui tästä, täällä varsin oudoksi tulkittavasta, tavasta siinä määrin, että päätimme yrittää vaeltaa reitin täydellisen hiljaisuuden vallitessa aina puolimatkasta autolle ...

Viime viikolla pakkasimme jälleen matkalaukut sekä nelipyöräisen ratsumme ja tällä kertaa tie johdatti meidät kuvankauniisiin maisemiin Cascadien vuoristoon, n 3,5h ajomatkan päähän Olympian kodistamme. Aloitimme kierroksen Cascades-vuoriston pohjoispuolelta, sillä olimme kuulleet, että siellä sijaitsisivat huikaisevammat maisemat kuin eteläpuolisella reitillä. Ajoimme halki vuorten kehystämien kapeiden laaksojen, toisinaan ylöspäin rinnettä autollamme kavuten, toisinaan hurjaa vauhtia mutkaisia teitä alaspäin rallikuskisiippani kyydissä kaahaten (kaarteissa saattoi muutama kiljaisu ja kehoitus vauhdin hiljentämisestäkin päästä suustani..) Aluksi Cascadien pohjoispuoliset rinteet olivat kokonaan tai osittain puiden peittämiä, mutta mitä syvemmälle itään ajoimme, sitä kuivemmaksi, karummaksi ja puuttomammaksi maisema muuttui ja korkeimmilla huipuilla oli myös lumiset laet. Matkalla pysähdyimme ihailemaan Ross Laken patoa, jolta avautui kauniit näkymät alas järvelle ...

Eräänä kuumana heinäkuun iltana päätin lähteä naapurin eläkeläisruova-Bettyn kanssa paikalliseen Harlequin-teatteriin katsomaan Man of La Mancha -musikaalia. Olin jo useita kertoja ennen sitä ajatellut, että haluaisin mennä katsomaan jotakin teatteriesitystä paikalliseen teatteriin, joka sijaitsee vain n 2km päässä meidän asunnoltamme. No, kun kuulin, että paikallisteatterissa menee juuri nyt kuuluisa musikaali, en empinyt pyytää itselleni teatterista kiinnostunutta seuraa. Lippujen normaalihinta 40$ tuntui melko kovalta, mutta onneksi olin paikallisen kanssa liikkeellä. Hän tiesi, että teatteri alkaa myydä lippuja esityksen tyhjiksi jääville tuoleille 1/2 tuntia ennen esityksen alkua puoleen hintaan. No, meitä onnisti ja saimme viimetipan liput vain 15 dollarilla (sain eläkeläisalennuksen! Pitäisikö minun olla huolissani?!?) Ensimmäinen ihmetykseni aihe teatterissa oli, että ihmiset toivat (ja siis saivatkin tuoda) aulasta ostamansa juomat katsomoon muovimukeissa, joissa e...