.. The wisest grazy man, or the graziest wiseman in the world...?

Eräänä kuumana heinäkuun iltana päätin lähteä naapurin eläkeläisruova-Bettyn kanssa paikalliseen Harlequin-teatteriin katsomaan Man of La Mancha -musikaalia. Olin jo useita kertoja ennen sitä ajatellut, että haluaisin mennä katsomaan jotakin teatteriesitystä paikalliseen teatteriin, joka sijaitsee vain n 2km päässä meidän asunnoltamme. No, kun kuulin, että paikallisteatterissa menee juuri nyt kuuluisa musikaali, en empinyt pyytää itselleni teatterista kiinnostunutta seuraa.

Lippujen normaalihinta 40$ tuntui melko kovalta, mutta onneksi olin paikallisen kanssa liikkeellä. Hän tiesi, että teatteri alkaa myydä lippuja esityksen tyhjiksi jääville tuoleille 1/2 tuntia ennen esityksen alkua puoleen hintaan. No, meitä onnisti ja saimme viimetipan liput vain 15 dollarilla (sain eläkeläisalennuksen! Pitäisikö minun olla huolissani?!?)

Ensimmäinen ihmetykseni aihe teatterissa oli, että ihmiset toivat (ja siis saivatkin tuoda) aulasta ostamansa juomat katsomoon muovimukeissa, joissa ei ollut edes kansia. No, toisaalta kenenkään en nähnyt läikyttävän mitään istuimille tai muuallekaan.

Toinen hieman hilpeyttäkin aiheuttanut ihmetyksen ja hämmennyksen aihe oli se, että muutama näyttelijä tuli lavalle täydessä roolivaatetuksessa ennen esitystä, vain kertoakseen meille katsojille ketkä kaikki olivat sponsoroineet tätä nimenomaista esitystä (paljon ihmisten ja firmojen nimiä) sekä teatterin toimintaa. Samalla he tietenkin kertoivat miten juuri me katsomossa istuvat voisimme tukea heidän toimintaansa ja pitää näin paikallisteatterin hengissä ja toiminnassa. Markkinointihetki kesti n viisi minuuttia ja minua ehti alkaa jo hiukan tympiä koko mielestäni varsin absurdi tilanne.

Itse musikaali oli toteutettu pienehkölle teatterille ominaisin pienin elein. Lavasteet olivat likimain samat, vain pieniä yksittäisiä muutoksia lukuunottamatta, koko ajan, mutta toisaalta riittävät ja mielestäni hyvinkin luovasti ja monikäyttöisesti toteutetut. Näyttelijät paitsi näyttelivät ja lauloivat, myös soittivat musiikin itse. Soittimien määrä ei noussut edes kymmeneen, mutta se ei estänyt esiintyjiä ja koko esitystä olemasta hyvä ja hienosti toteutettu musikaali kuuluisasta aiheesta, Don Quixotesta sekä hänen palvelijastaan Sancho Panzasta. Don Quixoten Aldonza-rakas oli esityksessä kuuro, joten häntä näytellyt näyttelijä viittoi vuorosanansa ja hänen lauluäänenään toimi toinen naisnäyttelijä. Ennen kokematonta, mutta toimi mielestäni yllättävän hyvin.

Man of La Manchassa Don Quixote voittaa pahuuden ja vääryyden polulla olevat vankitoverinsa  puolelleen runouden ja luovuuden kautta jakamallaan rakkaudella, välittämisellä ja hyväuskoisuudellaan. Don Quixote odottaa vankilasss kutsua espanjan inkvisition tuomittavaksi.

Hyvä voitti pahan, valo voitti pimeyden. Kunpa niin kävisi myös ympäröivässä todellisuudessa! Herätti ainakin tämän katsojan sydämessä toivon siemenen. 

Väliajan jälkeen meitä odottivat estraadilla samat näyttelijämarkkinoijat kuin esityksen alussa. Tällä kertaa he myivät arpoja, teatterin toiminnan tukemiseksi. Pääpalkintona oli 1000 dollaria sekä houkuttelevana, isona palkintona myös lomaviikonloppu jossakin kauniissa Oregonin rantakohteessa. Uskomatonta kyllä, useat katsojat ilmoittivat kättään nostamalla, että haluaisivat ostaa yhden tai viisi arpaa ja niinpä esiintyjät ravasivat tuolien väleissä myymässä arpoja niille, jotka asiasta innostuivat. Tässäkin kesti n viisi minuuttia, sillä katsojat maksoivat tasarahalla ja käteisellä, eikä maksupäätteitä tarvittu.

Man of La Mancha - esityksestä päällimmäiseksi jäänyt usko hyvyyden ja rakkauden voittoon karisi esityksen jälkeen kuitenkin valitettavan pian. Taivaltaessamme pimeässä keskustassa takaisin autolle, kuulimme asunnottomien todennäköisesti huumepäissään riitelevän kovaäänisesti läheisessä kadunkulmassa sekä näimme yhden tai itse asiassa useammankin ihmisen nukkuvan kuumaksi paahtuneella asfaltilla lakanan ja resuisen takin alla, kaikki omistamansa epämääräisenä kasana vieressään.

Niin. Olisi utopistista kuvitella, että vain rakkaus, välittäminen ja valo elättäisivät meitä. Kyllä siihen tarvitaan myös rahaa.

Toivolta en siipiä siltikään halua katkaista, vaan unelmoiden haluan uskoa hyvyyden ja rakkaudellisuuden lopulliseen voittoon pimeydestä ja pahasta!

Oliko Don Quixote siis näytelmän vuorosanoja lainatakseni "the graziest wiseman or the wisest grazyman in the world..?"