Mutkia matkaan

Mieheni kävi jälleen USAn maaperällä jo ties kuinka monetta kertaa. My score  is still nada. Vielä.

Olin kuitenkin varsin etuoikeutettu osallistumaan mieheni, työkiireistään huolimatta, kiertämille asunnonetsimiskäynneille ihanan jälkikasvuni suosiollisella avustuksella. Otin iPadillamme FaceTimea Valtameren taakse omalta kotisohvalta ja onnistuin siis pääsemään näin etänä mukaan muutamalle asunnonkatsomisreissulle. God bless the modern technology! Sille kerralle, jossa meidän tuleva asunto tuli valittua, en valitettavasti enää jaksanut valvoa, kiitos 10 tunnin aikaeron.

No, huoneisto on kuvissa varsin lupaavan näköinen ja mieheni kertoman  mukaan, myös ihan keskusta-alueella ja meren rannassa. Siis kuin suomalainen unelma: keskusta-asumista veden äärellä! Nähtäväksi jää tietysti sitten, miten paikka, alue ja huoneisto toimivat  käytännössä paikan päällä. Fingers crossed!

Paperiasiatkin saimme vihdoin siihen kuntoon, että lähdimme mieheni kanssa excursiolle isolle kirkolle. USAn jättimäinen konsulaattialue löytyi komeista merenrantamaisemista ja hervottomien turvatarkastusten, sormenjälkien antamisen, luukulta luukulle juoksemisen ja tenttaamisen jälkeen saimme kuin saimmekin viisumimme hyväksyttyä ja toivotuksen onnistuneelle USA:ssa oleilullemme. 

MUTTA. Viime viikkojen aikana kohtalo kuitenkin puuttui peliin (jo tässä vaiheessa). Elämä nimittäin järjesti minulle, pienelle "pelkuri-Nasulle", vähän lisää siedettävää: terveysongelmia. Stressin ja suoranaisen ahdistuksen määrä siis kasvoi eksponentiaalisesti ja nyt näyttää siltä, että minun muuttoaikatauluni tulee olemaan jotakin ihan muuta kuin oli suunnitelmissa ja eriaikainen mieheni muuttoaikataulun kanssa.

Tällä hetkellä oma muuttoaikatauluni on täysin auki ja sekä lääkäreiden että vakuutusyhtiön määriteltävänä. Minun tämänhetkinen päätehtäväni onkin popsia antibioottikuurini kunnialla loppuun ja yrittää tervehtyä lento- ja muuttokuntoon.

Thumbs up guys!