PÄÄ PYÖRÄLLÄ

No huhhuh. Nyt on ihan tavallisen tytön pää pikkuisen pyörällä! Siipan paikallinen työtoveri (jonka olen tavannut tasan kaksi kertaa n 10 min ajan) halusi nimittäin viedä minut tutustumaan paikallisen Rotary-clubin toimintaan ja ennen kaikkea ihmisiin. No yli-kilttinä ja vapaaehtoistyöstä yli-innostuneena, en kokenut voivani kieltäytyä kunniasta (kiltin tytön syndroomasta kärsivät tietänevät mistä puhun).

En ollut lainkaan valmistautunut lipun ja isänmaan kunnioitusseremonioihin, puhumattakaan Rotary-aatteen kulmakivien yhdessälausumiseen, yhteislauluun ”Beautiful America”, kymmeniin palkitsemiseeremonioihin sekä boy scout -liikkeen markkinointipuheisiin (täällä muuten tytöt ja pojat pidetään visusti toisistaan erillään, ainakin boy scout -toiminnassa, jossa tytöt ovat voineet ja saaneet olla mukana vasta muutamia vuosia!!? MITÄ?!?) 

Vähiten kuitenkaan ymmärsin verkostoitumisesta, joka tuossa juhlavassa n 100 hengen lounastilaisuudessa oli ilmeisesti kaiken a ja o. Minut esiteltiin tilaisuudessa kuten muutkin ”kunniavieraat”, mutta onnekseni en kuitenkaan joutunut pitämään puhetta kaikkien noiden uppo-outojen liikemiesten, armeijasta eläköityneiden ja paikallisen yhteisön eteen töitä tekevien ihmisten edessä.

Minut esiteltiin henkilökohtaisesti usealle eri ihmiselle (Tom, Steve, Jim, Heather...jne),  joiden taustat ja tehtävät menivät minulta ohi korvien, sillä kykenin ymmärtämään ja sisäistämään ehkä n 1/10 informaatiosta joka ääneen lausuttiin (unettomat & kilpparihaasteista kärsivät ymmärtänevät yskän). Minulta kyseltiin toistuvasti minkälaista vapaaehtoistyötä haluaisin tehdä ja minkälaisten asioiden parissa, miksi olen kaupungissa, missä minun perheeni on ja mikä on minun taustani...

Koska en ollut lainkaan valmistautunut moiseen kysely- ja informaatiotulvaan, sain änkytettyä, että minua voisi kiinnostaa lähinnä lasten kanssa ja eteen tehtävä työ. No, opin että sitähän täällä riittää! Oli jos jonkinmoista organisaatioita, yksityistä ja non-profit -pohjalta olevaa organisaatiota ja ihmistä, joihin minun kannattaisi olla yhteydessä. Mieleni teki vain juosta pois kaikkien niiden ihmisten luota, jotka halusivat kysellä kiinnostukseni kohteista ja miksi olen täällä ja kuinka kauan ja haluaisinko liittyä rotaryjen jäseneksi vai vierailijajäseneksi vai vain käydä kenties maanantaisin järjestettävissä lounastapaamisissa ja mitä se kaikki maksaisi...%-/ (suurin osa suomalaisista sekä erityisherkäksi itsensä tunnistavat varmasti ymmärtävät mistä puhun).

Huhhuh. Onneksi pääsin vihdoin oman kodin rauhaan ja yksinäisyyteen! Mietin ehkä vielä kerran, jos toisenkin haluanko sittenkään niin palavasti mukaan kaikenmaailman kissanristiäisiin.

Ja silti odotan innolla, että kuulisin jotain hakemuksestani paikallisiin elementary schooleihin, josta muuten lisää seuraavassa postauksessa...