Road trip Pohjois-Kaliforniaan
Ford Escapemme nokka suuntasi pitkäperjantaiaamuna kohti Redwood National ja State Parkin ikiaikaisia punapuumetsiä, sillä haavenamme oli nähdä näitä metsien jättiläisiä ja kokea itse niiden suuruusluokka.
Mennessä päädyimme valitsemaan nopeamman ja vähemmän näyttävän reitin Interstate-5:sta etelään. Tuota 465 mailin (748km) matkaa teimme Pohjois-Kalifornian Crescent Cityyn Tyynenmeren rannalle n 8 tuntia useilla pasikuikilla ja ruokailu- ja starbucks -pysähdyksillä venytettynä. Crescent Cityssä päätimme pysähtyä syömään varsin mukavaan Chart Roomiin meren rannalle tietenkin, sillä uumoilimme majapaikkakuntamme Klamathin olevan niin pieni, ettei sieltä välttämättä löytyisi ruokapaikkaa, ainakaan tällaiselle ruokavammaiselle (gluteenitonta ruokavaliota tai muuta erityisruokavaliota noudattavat ymmärtävät mistä puhun ;-) oli muuten varsin hyvin uumoiltu. Paikkakunnalla ei toiminut edes kännykkä, muuta kuin hotellissa, jossa, by the way, minun hämmästyksekseni tarjoiltiin aamupala kertakäyttöastioilta!
Tässä kuvia menomatkaltamme Crescent Citystä pikkiriikkiseen Klamathiin. Sää oli saapuessamme pilvinen, mutta suorastaan lumottu matalalla roikkuvine pilvineen ja kaikkialla leijuvine usvineen...
Hotellimme yhteydessä Klamathissa toimi myös pieni Casino, jonne emme kyllä päätyneet rahojamme tuhlailemaan, mutta josta tuli mieleeni, että täällä jokaisella intiaaniheimolla tuntuu olevan Casino reservaattinsa liepeillä, liekö valtio antanut alkuperäisasukkailleen luvan pyörittää sellaista bisnestä toimeentulonsa tueksi. Mene ja tiedä.
Mutta asiaan. Kiersimme punapuumetsissä muutamankin hiking trailin, joissa punapuumaisemat olivat kertakaikkiaan HENKEÄSALPAAVAT ja pieni ihminen sai kyllä tuta oman mitättömyytensä tässä universumissa. Sitä vehreyden ja vihreyden määrää! Punapuiden kokoa on aivan mahdotonta kuvailla, ne pitää itse käydä kokemassa. Eli eikun matkaa varaamaan sitten vaan kaikki ;-) (tai katsokaa ja nauttikaa edes kuvista).
Siippani oli päättänyt, että paluumatkan teemme hiukan pidemmän kaavan mukaan US101-maantietä ja Tyynenmeren rantaviivaa seuraten. Jotta ehtisimme nauttia maisemista myös upeilla Oregonin puolen beacheilla, päätimme ottaa pit stopin noin puolessavälissä, Newport-cityssä ja kallistaa päämme hotellin sänkyyn.
Hallmark Inn- perhehotelli sijaitsi aivan merenrannalla (siis kirjaimellisesti) ja maisemat olivatkin varsin upeat. Ilma vaan oli kovin tuulinen (kuten mererannoilla tuppaa olemaan) ja viileä, joten uikkareiden unohtuminen kotiin ei tässä kohtaa harmittanut.
Kaupungin keskustassa me ja muut turistit parveilimme ihmettelemässä toisilleen äriseviä merileijonia, joita tuntui olevan merenlahti täynnä.
Kotimatkamme varrella näimme niin lumottuja punapuumetsiä, upeita, valkoisia hiekkarantoja, uskomattomia, kymmenien mailien pituisia dyynimuodostelmia, huikean pitkiä terässiltoja, pelottavan kovia meren aaltoja ja pärskeitä (esim. Thor's well, joka on suuri onkalo kivisellä rannalla, ja josta merivesi pääsee purkautumaan ylöspäin suihkuavana lähteenä), kauniita majakoita, upeanvihreitä, leveitä jokia, kymmenittäin tsunamivaroituskylttejä ja hauskoja, pieniä rantakyliä, jotka heräävät kunnolla eloon kesäisin sekä paljon ns. wet landia, suomaata, joilla laiduntaa karjaa ja joiden läpi on rakennettu satoja maileja maantietä. Kannatti siis ehdottomasti valita rantareitti!
Mennessä päädyimme valitsemaan nopeamman ja vähemmän näyttävän reitin Interstate-5:sta etelään. Tuota 465 mailin (748km) matkaa teimme Pohjois-Kalifornian Crescent Cityyn Tyynenmeren rannalle n 8 tuntia useilla pasikuikilla ja ruokailu- ja starbucks -pysähdyksillä venytettynä. Crescent Cityssä päätimme pysähtyä syömään varsin mukavaan Chart Roomiin meren rannalle tietenkin, sillä uumoilimme majapaikkakuntamme Klamathin olevan niin pieni, ettei sieltä välttämättä löytyisi ruokapaikkaa, ainakaan tällaiselle ruokavammaiselle (gluteenitonta ruokavaliota tai muuta erityisruokavaliota noudattavat ymmärtävät mistä puhun ;-) oli muuten varsin hyvin uumoiltu. Paikkakunnalla ei toiminut edes kännykkä, muuta kuin hotellissa, jossa, by the way, minun hämmästyksekseni tarjoiltiin aamupala kertakäyttöastioilta!
Tässä kuvia menomatkaltamme Crescent Citystä pikkiriikkiseen Klamathiin. Sää oli saapuessamme pilvinen, mutta suorastaan lumottu matalalla roikkuvine pilvineen ja kaikkialla leijuvine usvineen...
Hotellimme yhteydessä Klamathissa toimi myös pieni Casino, jonne emme kyllä päätyneet rahojamme tuhlailemaan, mutta josta tuli mieleeni, että täällä jokaisella intiaaniheimolla tuntuu olevan Casino reservaattinsa liepeillä, liekö valtio antanut alkuperäisasukkailleen luvan pyörittää sellaista bisnestä toimeentulonsa tueksi. Mene ja tiedä.
Mutta asiaan. Kiersimme punapuumetsissä muutamankin hiking trailin, joissa punapuumaisemat olivat kertakaikkiaan HENKEÄSALPAAVAT ja pieni ihminen sai kyllä tuta oman mitättömyytensä tässä universumissa. Sitä vehreyden ja vihreyden määrää! Punapuiden kokoa on aivan mahdotonta kuvailla, ne pitää itse käydä kokemassa. Eli eikun matkaa varaamaan sitten vaan kaikki ;-) (tai katsokaa ja nauttikaa edes kuvista).
Siippani oli päättänyt, että paluumatkan teemme hiukan pidemmän kaavan mukaan US101-maantietä ja Tyynenmeren rantaviivaa seuraten. Jotta ehtisimme nauttia maisemista myös upeilla Oregonin puolen beacheilla, päätimme ottaa pit stopin noin puolessavälissä, Newport-cityssä ja kallistaa päämme hotellin sänkyyn.
Hallmark Inn- perhehotelli sijaitsi aivan merenrannalla (siis kirjaimellisesti) ja maisemat olivatkin varsin upeat. Ilma vaan oli kovin tuulinen (kuten mererannoilla tuppaa olemaan) ja viileä, joten uikkareiden unohtuminen kotiin ei tässä kohtaa harmittanut.
Kaupungin keskustassa me ja muut turistit parveilimme ihmettelemässä toisilleen äriseviä merileijonia, joita tuntui olevan merenlahti täynnä.
Kotimatkamme varrella näimme niin lumottuja punapuumetsiä, upeita, valkoisia hiekkarantoja, uskomattomia, kymmenien mailien pituisia dyynimuodostelmia, huikean pitkiä terässiltoja, pelottavan kovia meren aaltoja ja pärskeitä (esim. Thor's well, joka on suuri onkalo kivisellä rannalla, ja josta merivesi pääsee purkautumaan ylöspäin suihkuavana lähteenä), kauniita majakoita, upeanvihreitä, leveitä jokia, kymmenittäin tsunamivaroituskylttejä ja hauskoja, pieniä rantakyliä, jotka heräävät kunnolla eloon kesäisin sekä paljon ns. wet landia, suomaata, joilla laiduntaa karjaa ja joiden läpi on rakennettu satoja maileja maantietä. Kannatti siis ehdottomasti valita rantareitti!
Thor's well
Käytännössä koko US101 kulkee niin lähellä Tyynenmeren rantaa, että lähes joka paikka oli tsunami hazard aluetta ja niistä myös mainittiin liikennemerkein
Cape Kiwandan hiekkadyynejä ja biitsiä
Cannon beach ja lounaspaikkamme Pelican Brewery
Myös näihin vesseleihin tutustuimme US101:n varrella.
Comments
Post a Comment