Kotoa kotiin
Oleskeltuani pian likimain 2kk Suomen kamaralla jälleen, olen huomannut kaipaavani amerikkalaista sosiaalista ja positiivista vuorovaikutusta niin tuttujen kuin tuntemattomienkin kanssa ja kesken. Amerikkalaistyylinen avoin ja positiivishenkinen vuorovaikutus on vaikuttanut ainakin minuun mm. yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunteita vähentävästi.
On ollut hienoa tulla nähdyksi, huomatuksi ja toisia ihmisiä tavatessa myös oikeasti kohdatuksi. Silmiin katsomisella, hymyllä ja positiivisella asenteella ja palautteella on ollut melkoisen piristävä ja suomalaisen heikon itsetunnon omaavan naisen itsetuntoa parantava ja kohottava vaikutus. Siitäkin huolimatta, että se kaikki kuulostaa ja usein onkin vain pinnallista keskustelua sekä "amerikkalaisiin tapoihin kuuluvaa" ja heille näinollen täysin automaattista.
Täällä Suomen hämeessä huomaan muuttuneeni jälleen jurommaksi, ujommaksi ja heikohkon itsetunnon omaavaksi einiinnuoreksi naiseksi. Ajatuksetkin ovat täällä kotona jälleen jostakin syystä tummempia.
Hmm. Kotona? Täällä ovat rakkaat läheiseni, sukulaiset, vanhat ystävät, työkaverit ja Suomen koti, mutta myöntää täytyy, että sydämeni koti taisi ainakin hetken sijaita USAssa. Ja tänne palattuani huomasin yllätyksekseni kaipaavani kotipaikkakuntamme maisemia, tunnelmaa ja ihmisiä.
No, viikon päästä meidän pitäisi jälleen palata USAn "kotiin". Takaisinpaluu on jo nyt herättänyt niin iloa ja innostunutta odotusta kuin myös jännittyneisyyttä, huolta ja pelkoakin. Mitähän kaikkea Pasific Northwestiin paluu vielä tuokaan tullessaan? Nyt kun "ekan kerran" hohto on jo hiipunut ja lähialue alkaa olla tuttu, samoin naapurit ja työtoverit.
Mwillä on tottakai vielä paljon tutkimatta ja kokematta ja varmana uutena kokemuksena tulee eteemme ainakin Chicago, jossa vietämme siipoani kanssa mennessä muutaman päivän ennen Tyynenmeren rannalle palaamista.
Omat fiilikseni ovat tällä hetkellä kovin ristiriitaiset: jälkikasvu jää jälleen tänne, joten huoli ja ikävä tulee olemaan taas jatkuva kaveri. Toisaalta USAssa odottavat mukavat, uudet tuttavuudet, kauniit maisemat ja luonto sekä uudet kokemukset ja haasteet...
On ollut hienoa tulla nähdyksi, huomatuksi ja toisia ihmisiä tavatessa myös oikeasti kohdatuksi. Silmiin katsomisella, hymyllä ja positiivisella asenteella ja palautteella on ollut melkoisen piristävä ja suomalaisen heikon itsetunnon omaavan naisen itsetuntoa parantava ja kohottava vaikutus. Siitäkin huolimatta, että se kaikki kuulostaa ja usein onkin vain pinnallista keskustelua sekä "amerikkalaisiin tapoihin kuuluvaa" ja heille näinollen täysin automaattista.
Täällä Suomen hämeessä huomaan muuttuneeni jälleen jurommaksi, ujommaksi ja heikohkon itsetunnon omaavaksi einiinnuoreksi naiseksi. Ajatuksetkin ovat täällä kotona jälleen jostakin syystä tummempia.
Hmm. Kotona? Täällä ovat rakkaat läheiseni, sukulaiset, vanhat ystävät, työkaverit ja Suomen koti, mutta myöntää täytyy, että sydämeni koti taisi ainakin hetken sijaita USAssa. Ja tänne palattuani huomasin yllätyksekseni kaipaavani kotipaikkakuntamme maisemia, tunnelmaa ja ihmisiä.
No, viikon päästä meidän pitäisi jälleen palata USAn "kotiin". Takaisinpaluu on jo nyt herättänyt niin iloa ja innostunutta odotusta kuin myös jännittyneisyyttä, huolta ja pelkoakin. Mitähän kaikkea Pasific Northwestiin paluu vielä tuokaan tullessaan? Nyt kun "ekan kerran" hohto on jo hiipunut ja lähialue alkaa olla tuttu, samoin naapurit ja työtoverit.
Mwillä on tottakai vielä paljon tutkimatta ja kokematta ja varmana uutena kokemuksena tulee eteemme ainakin Chicago, jossa vietämme siipoani kanssa mennessä muutaman päivän ennen Tyynenmeren rannalle palaamista.
Omat fiilikseni ovat tällä hetkellä kovin ristiriitaiset: jälkikasvu jää jälleen tänne, joten huoli ja ikävä tulee olemaan taas jatkuva kaveri. Toisaalta USAssa odottavat mukavat, uudet tuttavuudet, kauniit maisemat ja luonto sekä uudet kokemukset ja haasteet...
Comments
Post a Comment