Maatkin järisevät kun me saavumme
Howdy from The South sound of Northwest!
Välilaskukaupunkimme, hengästyttävän upean ja helteisenä näyttäytyneen suurkaupungin Chicagon, tomut ovat karisseet jaloistamme ja yllättävän tutulta ja kotoisalta tuntuvan Tyynenmeren rannalla sijaitsevan pikkukaupungin maisemat avautuneet matkustamisesta väsyneiden silmiemme ja jalkojemme eteen. Kotimme täällä on kokenut poissaollessamme muutoksen ilmastointiasennuksen muodossa. Minulle jääkaappilämpötilassa nukkumaan tottuneelle se on ah, niin mieluinen lisä jo muutoinkin kivantuntuiseen asuntoomme.
Helteinen Chicago oli todellakin kokemisen arvoinen kaupunki, upeine pilvenpiirtäjineen ja kauniine joki- ja Michigan -järvi näkymineen. Mainitsematta ei voi missään nimessä jättää myöskään kaupungin herkullisen monipuolista ravintolatarjontaa, joka tarjosi meille hienoja makunautintoja niin erilaisten kalojen, äyriäisten kuin lihojenkin muodossa. Niin shoppailijan, ruokakamatkaajan kuin arkkitehtuuristakin kiinnostuneen kannattaa ehdottomasti suunnata askeleensa kohti New Yorkin rinnalle ja ohikin kiinnostavuudessaan kiitävän Chicagon kaduille. Lentomatka Helsingistä oli samaa luokkaa New Yorkin kanssa, sillä matkamme taittui 8,5 tunnissa yhdelle maailman vilkkaimmista lentokentistä Chicagon O’Harelle. Yllätykseksemme immigration-jonotkin olivat varsin maltilliset eikä meidän tarvinnut juurikaan jonossa odotella.
Ystävällinen ja auttavainen seinänaapurimme, (joka on by the way itävaltalaistaustainen, tennistä intohimoisesti harrastava eläkeläisrouva =), tarjoutui hakemaan meidät kentältä, joten siinäkin mielessä paluu sujui I-5 highwayn ruuhkaisuudesta huolimatta hienosti.
Kuten edellisessä postauksessani ilmaisinkin, jännitin kovasti etukäteen sitä, miltä tänne paluu tulisi lopulta tuntumaan. No, kaikenlaisia tunteita olen kokenut, odotetusti, mutta toistaiseksi on ollut pääosin oikein mukava palata ja tavata jälleen ihanat ja kevään aikana tutuiksi käyneet naapurimme.
Pitkähköksi venähtäneen Suomessa olon jäljiltä pelkäsin myös, miten jo aavistuksen sujuvammaksi käyneen englanninkielen taitoni on mahtanut käydä, mutta ilokseni olen pannut merkille, että kyllä se englanti sieltä tulee sen kummemmin asiaa miettimättä. Toki on edelleen todella paljon ilmaisuja ja sanoja, jotka ovat minulle täysin tuntemattomia ja teen varmasti tulevaisuudessakin paljon virheitä puhuessani ja käytän ainakin paikallisten mielestä hassuja ilmaisuja väärissä paikoissa, mutta kielen puhumisessa ei ole enää ollenkaan niin paljon henkisiä esteitä, kuin keväällä tänne saapuessamme.
Ihanaa olisi tietysti, jos voisi saada kaikki rakkaat läheisensä tänne, mutta näillä mennään nyt ja siihen on sopeuduttava (ja jälkikasvu nauttii taatusti täysin siemauksin vapaudestaan ;-)
Heti ensimmäisen täälläolopäivämme aamuna paikallisuutisissa kerrottiin, että Seattlen koillispuolella oli yön aikana ollut 4.6 richterin järistys ja heti sen jälkeen useita jälkijäristyksiä. Maanjäristyskeskus sijaitsee vain n 90 mailin päässä meidän asuinpaikastamme, joten kieltämättä persauksissa on pieni (ja välillä isokin) isomman järistysen pelko. Paniikkiin taipuvaisessa mielessäni on käynyt myös ahdistavia ajatuksia lähellä sijaitsevien tulivuorten mahdollisesta aktivoitumisesta. No, ei auta kuin ottaa mitä tuleman pitää ja toivoa (ja rukoilla) hartaasti ettei 50 vuoden sisään toteutuvaksi ennustettu hugenotti järistys osuisi meidän täälläolomme ajalle.
Hämmennystä järistysten toteutumisen osalta lisää paikallisuutisten tapa vain informoida maanjäristyksestä, haastattelematta seismologeja tai kertomatta yhtään miten toimia maanjäristyksen osuessa kohdalle. Tai ennusteita mahdollisista tulevista järistyksistä. Suomessa puitaisiin tällaista tapahtumaa viikkotolkulla ja asiaa katsottaisiin monesta näkökulmasta ja asiantuntijoita haastateltaisiin aiheesta moneen kertaan, ohjeita annettaisiin ja varoituksia jaettaisiin. Mutta ei täällä.
Todennäköisesti siis te siellä Suomessa tiedätte enemmän tästä järistyksestä sekä mahdollisista tulevaisuuden skenaarioista kuin me täällä paikallaolijat.
Välilaskukaupunkimme, hengästyttävän upean ja helteisenä näyttäytyneen suurkaupungin Chicagon, tomut ovat karisseet jaloistamme ja yllättävän tutulta ja kotoisalta tuntuvan Tyynenmeren rannalla sijaitsevan pikkukaupungin maisemat avautuneet matkustamisesta väsyneiden silmiemme ja jalkojemme eteen. Kotimme täällä on kokenut poissaollessamme muutoksen ilmastointiasennuksen muodossa. Minulle jääkaappilämpötilassa nukkumaan tottuneelle se on ah, niin mieluinen lisä jo muutoinkin kivantuntuiseen asuntoomme.
Helteinen Chicago oli todellakin kokemisen arvoinen kaupunki, upeine pilvenpiirtäjineen ja kauniine joki- ja Michigan -järvi näkymineen. Mainitsematta ei voi missään nimessä jättää myöskään kaupungin herkullisen monipuolista ravintolatarjontaa, joka tarjosi meille hienoja makunautintoja niin erilaisten kalojen, äyriäisten kuin lihojenkin muodossa. Niin shoppailijan, ruokakamatkaajan kuin arkkitehtuuristakin kiinnostuneen kannattaa ehdottomasti suunnata askeleensa kohti New Yorkin rinnalle ja ohikin kiinnostavuudessaan kiitävän Chicagon kaduille. Lentomatka Helsingistä oli samaa luokkaa New Yorkin kanssa, sillä matkamme taittui 8,5 tunnissa yhdelle maailman vilkkaimmista lentokentistä Chicagon O’Harelle. Yllätykseksemme immigration-jonotkin olivat varsin maltilliset eikä meidän tarvinnut juurikaan jonossa odotella.
Ystävällinen ja auttavainen seinänaapurimme, (joka on by the way itävaltalaistaustainen, tennistä intohimoisesti harrastava eläkeläisrouva =), tarjoutui hakemaan meidät kentältä, joten siinäkin mielessä paluu sujui I-5 highwayn ruuhkaisuudesta huolimatta hienosti.
Kuten edellisessä postauksessani ilmaisinkin, jännitin kovasti etukäteen sitä, miltä tänne paluu tulisi lopulta tuntumaan. No, kaikenlaisia tunteita olen kokenut, odotetusti, mutta toistaiseksi on ollut pääosin oikein mukava palata ja tavata jälleen ihanat ja kevään aikana tutuiksi käyneet naapurimme.
Pitkähköksi venähtäneen Suomessa olon jäljiltä pelkäsin myös, miten jo aavistuksen sujuvammaksi käyneen englanninkielen taitoni on mahtanut käydä, mutta ilokseni olen pannut merkille, että kyllä se englanti sieltä tulee sen kummemmin asiaa miettimättä. Toki on edelleen todella paljon ilmaisuja ja sanoja, jotka ovat minulle täysin tuntemattomia ja teen varmasti tulevaisuudessakin paljon virheitä puhuessani ja käytän ainakin paikallisten mielestä hassuja ilmaisuja väärissä paikoissa, mutta kielen puhumisessa ei ole enää ollenkaan niin paljon henkisiä esteitä, kuin keväällä tänne saapuessamme.
Ihanaa olisi tietysti, jos voisi saada kaikki rakkaat läheisensä tänne, mutta näillä mennään nyt ja siihen on sopeuduttava (ja jälkikasvu nauttii taatusti täysin siemauksin vapaudestaan ;-)
Hämmennystä järistysten toteutumisen osalta lisää paikallisuutisten tapa vain informoida maanjäristyksestä, haastattelematta seismologeja tai kertomatta yhtään miten toimia maanjäristyksen osuessa kohdalle. Tai ennusteita mahdollisista tulevista järistyksistä. Suomessa puitaisiin tällaista tapahtumaa viikkotolkulla ja asiaa katsottaisiin monesta näkökulmasta ja asiantuntijoita haastateltaisiin aiheesta moneen kertaan, ohjeita annettaisiin ja varoituksia jaettaisiin. Mutta ei täällä.
Todennäköisesti siis te siellä Suomessa tiedätte enemmän tästä järistyksestä sekä mahdollisista tulevaisuuden skenaarioista kuin me täällä paikallaolijat.
Comments
Post a Comment